yläpalkki

Esittely

Musiikkikoulu Onni ("Onnila" tuttujen kesken) on taiteen perusopetuksen musiikin yleisen oppimäärän mukaista opetusta antava oppilaitos. Mitä tämä lausehirviö pitää sisällään? No ei mitään sen kummallisempaa, kuin että Musiikkikoulu Onni antaa puitteet harrastaa haasteellisesti ja tavoitteellisesti musiikkia ammattitaitoisten ja kokeneiden opettajien johdolla. Solistisina oppiaineina ovat piano, klarinetti, saksofoni, akustinen ja sähkökitara sekä lyömäsoittimet, musiikin lajeina sekä klassinen että kevyt. Opetusohjelmaan kuuluvat lisäksi bändisoitto, musiikin perusteet, musiikin tuntemus, yhtyelaulu, yhteismusisointi sekä vapaa säestys. Alle kouluikäisiäkään ei ole unohdettu: muskariopetus sekä soitinvalmennus alkaen vauvamuskarista kuusivuotiaisiin on yksi tärkeä osa-alue Onnilan toiminnassa. Lisäksi oppimiselle ei ole yläikärajaa: toimintaan osallistuminen on sallittu myös aikuisille! Musiikkikoulu on saanut Nokian kaupungilta "kaupungin hyväksymää taiteen perusopetusta"- statuksen.

Ajatus musiikkikoulun perustamisesta sai alkunsa syksyllä 2005 koulun perustajan Sari Lehtisen alettua miettiä, mitä isona oikeasti alkaisi tehdä. Sari oli ollut helmikuusta 2003 alkaen äitiys- ja hoitovapaakierteessä ja poissa "oikeista töistä" Loimaan seudun musiikkiopistosta. Loimaalle ei tehnyt enää mieli palata pitkän työmatkan vuoksi ja työnhaku lähialueen musiikkioppilaitoksistakaan ei oikein innostanut. Siispä perustetaan oma musiikkikoulu! Tässä sitä nyt ollaan: Musiikkikoulu Onni aloittaa toimintansa elokuussa 2006! Ja kun kerran on kiven laittanut pyörimään, nähtäväksi jää, mihin se pysähtyy.

Musiikkikoulu Onni haluaa olla omalta osaltaan tukemassa suomalaista soitinrakennnusperinnettä: kouluun on hankittu soittimia mm. Koistinen Kantele Oy:stä sekä Leppävirran Soitinrakentajilta.

Onnilan lukuvuosi on 35 opetusviikon mittainen (syksy 17 ja kevät 18 opetusviikkoa) ja lomaviikkojen osalta musiikkikoulu noudattaa paikkakunnan koulujen loma-aikoja.

Sari Lehtinen: 050 339 7219  |  "Musiikki on iloinen asia ja hyvä elinikäinen kaveri!"